Photo: Juha Kassila

Porvoolainen kuvanveistäjä Paula Salmela (s. 1965 Mäntässä) valmistui kuvataiteilijaksi Kankaanpään taidekoulusta 2001 ja kuvataiteen maisteriksi Kuvataideakatemiasta Helsingistä vuonna 2008. Ensimmäisen yksityisnäyttelynsä Salmela piti vuonna 2000 saatuaan Porin Saskioiden näyttelystipendin Poriginal Galleriaan. Tämän jälkeen hän on osallistunut useisiin kotimaisiin ja ulkomaisiin näyttelyihin.

"Taiteellisessa tuotannossani toistuvat teemat ovat ihminen ja luonto. Omakohtainen, vahva side luontoon ja empatia ihmisen haavoittamaa luontoa kohtaan konkretisoituu teoksissani tilateoksiksi, veistoksiksi ja volokuviksi.

Ihmistä itseään heijastelevat teokseni ovat usein tilallisia, valoon, materiaaliin tai yhteiseen katsojan kanssa luotuun tilanteeseen perustuvia. Installaatiot ovat saaneet vastapainokseen materiaalittomampia teoksia, jossa olen itse läsnä synnyttämässä teosta yhdessä katsojan kanssa esimerkiksi kosketuksen tai läsnäolon kautta."


Sculptor Paula Salmela located in Porvoo (b. 1965, Mänttä) graduated as a Visual Artist from the Kankaanpää Art School in 2001 and as a Master of Fine Art from the Finnish Academy of Fine Arts in Helsinki in 2008. Salmela had her first solo exhibition in 2000 after receiving the Porin Saskiat scholarship to the Poriginal Gallery. Since then, she has participated in several domestic and international exhibitions.

"The recurring themes in my artistic work are man and nature. My personal, strong bond with nature and empathy for nature wounded by man materialize in my works as spatial art, sculptures and photographs.

Those of my works that reflect man himself are often spatial, based on light, materials or a situation created in collaboration with the viewer. The installations have been counterbalanced by less material works, where I am personally present to give birth to the work together with the viewer through things like touch or presence."